11/27/2014

+Lady's Wild Garden - NEW BLOG!+

Nyt tuntuu tämän vuoden vitkuttelun ja saamattomuuden jälkeen että on aika vaihtaa maisemaa. En ole kehittänyt blogiani tai saattanut tänne mitään uutta sisältöä. Olen kuvannut yli kymmenen tapahtumaa joiden kuvat lojuvat järjestetyissä kansioissa, mutta en vain jaksa  tai viitsi saada niistä aikaan postausta. Aloitin opiskeluni Helsinki Design Schoolissa tänä syksynä ja  Winkie Winkien verkkokauppa vie aikaa. Kaikki intoni ja onneni on valokuvauksessa. Vaikka tässä onkin kyse lifestyle-blogista, tuntuisi oudolta alkaa postaamaan niitä kaikkia kuvia tänne.

Yber-laittautuminen ei kiinnosta enään yhtä paljon kuin ennen ja tyylini on nykyään klassisempi kuten instagramin seuraajani ovat varmasti huomanneet. Blogi nykyisessä muodossaan ei kiinnosta minua enään. En koe omakseni sitä, että kuvaan asukokonaisuuden ja kerjään siitä palautetta. Mitä siitä loppujen lopuksi itselleen edes saa? En tuomitse niitä bloggaajia jotka pääasiassa asukokonaisuuksia postailevat. Se mikä heidän kohdallaan eroaa minusta on se, että heidän tekemänään se on kaunista koska he ovat yhä inspiroituneita ja nauttivat tekemästään. Minä en nauti siitä. Haluan ihmisten kehuvan kuvia jotka ovat minun ottamiani.

Tästä syystä onkin aika vaihtaa vehjettä ja aloittaa alusta. 
Halusin varmistaa todellisen onnistumiseni ja motivaationi uuteen blogiini ennen kuin jakaisin sen teille. Ja pari postausta myöhemmin, en voisi olla onnellisempi kuin nyt! Miki Hannah Blogin aikana olin lähes täysin kadottanut itseni. Vaadin kuvia itsestäni ja kadotin intoni etsiä uusia malleja ja haastaa itseäni valokuvaajana, koska tiesin ettei minulla ole kanavaa josta saisin kommenttia niistä töistä. En siis viitsinyt nähdä vaivaa. 

Nyt Lady's Wild Garden blogin myötä olen onnellisempi. Olen blogia suunnitellessani aina ällöttävän pirteä ja innostunut. Etsin aktiivisesti paljon uusia malleja, keksin kokoajan uusia kuvauksia ja teemoja. Voin myös yhdistää rakkaan työni, verkkokaupan kuvaajana toimimisen toiseen rakkaaseen harrastukseeni, bloggaamiseen. Olen myös huono kirjoittamaan lukihäiriöni sekä tekstiin helposti ärtymisen kanssa, joten kuvapainotteinen blogi sopii minulle buenosti!

Tein kuukausia sitten "What You Always Wanted To Know About Photography" kysymys postauksen tänne ja jätin vastaamatta kysymyksiin koska en kokenut aiheen edes kuuluvan tänne. Mitä monikaan tiesi töistäni?

Ajattelin, että tekisin uuden blogin puolelle myös silloin tällöin tutoriaaleja. Voitte kertoa kommenteillanne millaisia ohjeita tahtoisitte tai ilmiantaa itsenne tai ystävänne malleikseni.

Vaikka tulenkin tähän blogiin kirjoittamaan tulevaisuudessa mahdollisesti vain sponsoreiden sattuessa kohdalle, voi elämääni ja menoani asuineen seurata yhä instagramistani [ @MikiRiiRii ]

Haluan kiittää kaikkia teitä, jotka olette lukeneet Miki Hannah Blogia ja toivottavasti siirrytte seuraamaan myös Lady's Wild Garden blogiani! Suosittelen mikäli valokuvaus tai opiskelu Helsinki Design Schoolissa kiinnostaa!

Love you guys, thank you for everything!
PARTY CONTINUES IN HERE:


Lot's of Love!
Miki Hannah Blog

10/09/2014

+ The World Of Apps - #1 Pico Sweet +






En ole varmaan ainoa iPhone omistaja jonka puhelin on väärällään erillaisia appseja. Itse löydän aina kuukausien päästä jonkun randomin latauksen jota en ole edes käyttänyt. Ja tästä tuli idea alkaa arvioimaan ja esittelemään erilaisia appseja. Sekä omia suosikkeja että uusia tuttavuuksia ja eri maiden aarteita. Teen tämän siis ihan huvin vuoksi, että pääsen vähän takaisin naimisiin blogini kanssa. En suinkaan hyödy tästä mitenkään, mutta jos joku teistä löytäisi uusia luotto appseja arkeen niin se palkitsisi!

Elikkäs, korkkaan tämän uuden harrastukseni ensimmäisellä appsilla joka on nimeltään...
PICO SWEET

INFO:

Puhelimeni | iPhone 4s
Hinta | 0,00€ [Maksusta tarroja ja muuta.]
Kategoria | Kuva&Video
Koko | 68,6 MB
Laitteet | iPhone 4 - iPhone 6 & iPod Touch (5th Generation)


Törmäsin Pico Sweettiin Japanilaisella foorumilla jossa sitä kehuttiin kovasti.
Ilmeisesti kuuluu yhtiin suosituimpiin ilmaisohjelmiin kuvan ja videon muokkauksessa Japanissa.





Pico Sweetin oman kameran laatu oli niin surkea etten edes viitsinyt lähteä siitä pixelimössöstä vääntämään sen suurempaa katastrofia. Testi kuva on otetttu ihan vaan iPhonen omalla kameralla.

Itseäni aina ensimmäisenä kiinnostaa millaisia filtereitä kamrea appeissä on.
Pico Sweetissä näytti sample kuvissa kaikki kivoilta, mutta ei kyllä mielestäni
oikein mikään näyttänyt hyvältä ainakaan tälläisessä myöhemmän illan lampunvalo otoksessa.


[ Tässä näkyy kaikki filtterit ]


Seuraavana hyökkäsin selaamaan stamppi albumia!
Itse olen niiden käytössä vielä todella surkea. Aina laittaa liikaa eivätkä stampit tunnu koskaan edes loppujenlopuksi sopivan kuvien yhteyteen joihin niitä lähden tunkemaan, mutta pidän niistä silti.
Ja tässä appissa niitä riitti!

Selasin kaikki läpi kun samalla valikoin suosikkeja tähän postaukseen ja pakko sanoa että puolivälissä tuli jo epätoivo kun lista vain jatkui ja jatkui. Osa tarroista on maksullisia, mutta
näytti kyllä ihan mukavasti nuita ilmaisia olevan ettei kyllä tarvitse lähteä ostamaan. Hinta oli jotakin dollarin pintaa.

Stampien siirtäminen ja koon skaalaaminen kuvan päällä oli todella haastavaa sillä myös kuva liikkui ja suureni mikäli klikkasi vähän stampin sivuun. Eikä tässä appissä ole lainkaan peruutus nappulaa jolla pääisisi taaksepäin. Eli mitä teet se pysyy. Se on mielestäni iso miinus.


 



Template näytti ensin kollaasiin tarkoitetulta toiminnolta, mutta selvisikin että kyseessä oli kuvalle valmiiksi tuunattuja kehyksiä taas tusina tolkulla!




Näissä oli minusta tosi paljon sööttejä ratkaisuja ja laiskana insta-päivänä tulee varmasti käyttöä!



Jako mahdollisuus suoralinkityksenä plussaa minulle.

Olisi täydellinen app minulle jos vain kamera ja filtterit olisivat olleet kohdillaan.
Testasin loppuillasta myös lärvillä nuita filttereitä ja eivät ne kovin hyvin toimineet
kasvoillakaan vaikka päivänvalossa oli kuva otettu.

Nuo mainokset myös ovat appseissä todella ärsyttäviä.
Vaikka onhan tuo Hay Day parrakas herrasmies aika.. creepy.

Anyways, tässä ensimmäinen App Review kokeilu.
Mitäs tuumaatte?
Lisää näitä?



10/08/2014

+ Planet Is Worried About The Nature +




Heips!

Bloggaaminen on melkoisen takkuisaa nykyään. Niin paljon puuhaa verkkokaupan sekä koulun kanssa. Tulin myös tutuksi uuden tuttavuuden kanssa, nimeltänsä 10-asteen paniikkikohtaus. Totta kai ensimmäisenä koulupäivänä.

That's the spirit! 

Tästä koetoksesta, järkyttävästä stressistä ja ambulanssin kyydityksestä sain alkuun jotain aivan uutta.
Aloitin uuden projektin josta en kerro enempää ennen kuin tiedän varmaksi että se valmistuu. Mutta lyhyesti aloin hoitaa itseäni, mieltäni sekä stressiäni uuden valokuvausprojektin merekissä jonka esimakua olisi tässä kuvakollaasissa!

( kuva: www.klaaqu.com )

Can't wait till they are done and I can prepare the next stage!

Wish me luck!

- Miki

9/23/2014

+Blog By The Book - Party For The Book+





Lauantaina juhlittiin Kohu Live Basementissa uunituoreen kirjani julkkareita!
Olen vieläkin hieman tunteissa sekaisin. En oikein ole vielä käsittänyt, että tämä kirja
on todellakin minun. Olen kirjoittanut sen, kuvittanut sen ja suunnitellut sen.
Tuntuu uskomattomalta että 2013 Maaliskussa näin unen. Unen jossa olin kirjoittanut
tämän kirjan ja nyt pitelen sitä käsissäni. Taival on ollut uskomaton ja en voisi olla onnellisempi.
Olen saanut kirjan teon aikana rakkaita ystäviä ja oppinut enemmän blogimaailmasta ja itsestäni.
Unelmasta ei olisi tullut totta ilman rakasta kumppaniani. Jos Nori ei olisi auttanut minua, repisin
viimeisiä hiuksen haiveniani päästäni juuri nyt!

Puolentoista vuoden työ on tullut päätökseen ja oli jo aikakin juhlistaa sitä!





Emme olleet kovin kuvauksellisia jostain syystä koko iltana?
Se on harmillista koska näytettiin ihan sairaan hyviltä!!
Noh ei se mitään, ensi julkkareissa sitten.




B-Mafia
Bouncer Sanny, tarjoilijat - Yan-chan ja Bobo sekä Rusky !
Suuretkiitokset avusta!




Norin upeaa katutaidetta!




Oma murunen, Sharon. Oli niin ihana nähdä taas!
Sharonin kanssa kuvattu kirjan ehdottomasti upeimmassa miljöössä.
Hotel Kämp - Mannerheim-sviitin kuvaukset olivat ehdottomasti kirjan kohokohta minulle.




Suurimmat kiitokset Sallalle ( "Aina Huominen On Lauantai" ) sekä äidille kumppaneineen jotka tulitte auttamaan juhlien järjestelyissä!! Olette tukeneet alusta asti. Parempaa tukijoukkoa ei voisi toivoa.





Pitihän siellä puhekin pitää!
Kun kuunteli joidenkin bloggaajien kuvaamaa videopätkää niin puhuttiin yllättävän hyvin! Empä olisi uskonut. 





Gay power!!




Vieraiden kirja-arvonnan voittajat.




Klaaqu Marinka kuvasi ihanan videon juhlista!
Käykää ihmeessä katsomassa se TÄÄLLÄ.




Venuun ihana tiimi!
Tapahtuman valokuvaaja Roman Beletski sekä DJ Jenni Laurell.
Kiitokset teille!!




Wilma jonka tarina täydensi ja syvensi kirjan sisältöä aivan sen valmistumisen loppupuolella.
Kiitos sinulle. Olet inspiraationi!





Hanna the Second. Kirjassa on mukana kultainen Hanna kolmio. Minä, Cositas sekä Rewind and Play Again Hanna. On harmillista ettemme kaikki päässeet samaan kuvaan sillä Hanna the Third ei päässyt juhlistamaan kanssamme. 

Oli kuitenkin ihana nähdä Cositas Hannaa pitkästä aikaa, hänen kanssaan kuvaamamme kuvat ovat painuneet parhaiten ystäviemme mieliin, jotka ovat kuvia nähneet jo ennen kirjan julkistamista. Kiitos sinulle murunen! Onneksi ehdimme kuvata sinua ennen kuin Pariisi kutsui!





Tilantarjoana Venuu- http://venuu.fi/
Upea yhteistyökumppani. Venuu hoiti tilan-kuvaajan-kuvaus-seinän sekä DJ:n paikalle. Venuulta löytyy kattava tarjonta tiloja erilaisiin tilaisuuksiin. Kaikki kätevästi samassa paikassa. Sivujen kautta voi myös tehdä tarjouspyyntöjä sekä tilavertailuja. Venuulla on myös omia yhteistyökumppaneita kuten Catering-palveluita, musiikkia sekä valokuvaajia. Suosittelen lämpimästi!

Happy Joe - http://www.hartwall.fi/en/drinks/products/ciders/happy-joe Suuretkiitokset! Happy Joe makes happy party people am I right??

Catering: http://www.keikauscatering.com/ Upeaa ruokaa, emme kuulleet muuta kuin kehuja. Onneksi jäi pieni goodiebag vietäväksi kotiin ja saimme jatkaa herkuttelua juhlien jälkeenkin!

http://www.sweetheart.fi/ Kiitos herkullisista karkeista!

http://www.ilmapallokauppa.fi/ Kiitos ilmapalloista!





Kiitos kaikille upeista juhlista!
Kiitos kaikille bloggaajille jotka olivat mukana ja teitte tästä upean projektin jonka lopputulosta en voi kuin ihailla! Olen niin ylpeä ja onnellinen.

Seuraavaa osaa odotellessa!
Kirjan voi ostaa tällä hetkellä pääasiassa netistä esim. TÄÄLLÄ, mutta fyysisenä se löytyy Akateemisesta kirjakaupasta TÄÄLTÄ. Kirja tulee myös väliaikaisesti myyntiin Winkie Winkien verkkokauppaan. Seuraa tilannetta Facebook-sivuiltamme TÄÄLLÄ


Järjestän ensiviikolla arvonnan jossa yksi teistä voi voittaa tämän luomukseni, joten pysykää menossa mukana! 


ps. kuvauseinäkuvissa väri vaihdettu pinkiksi. Vihreä ei oikein ole minun värini. shh...



Happy Girl Signs ~
__________________

Kirja on omistettu koulukiusauksen uhreille ja sitä vastaan yhä kamppaileville.
Toivoin joka ikinen päivä että saisin ystäviä, mielenrauhan, rakkautta ja kunnioitusta.
Tarkoituksen ja kohtalon miksi elämäni lapsuus oli niin vaikeaa aikaa ja miksi siitä
selviämiseksi piti taistella. Nyt olen tässä. Koen toipuneeni ja uskon sen olevan blogini ansiota.
Blogini avulla nostin itseni surusta ja itsesäälistä. Nyt voin seistä ylpeänä omilla jaloillani ja tiedän että pystyn mihin vain. En tarvitse menneisyyden haamuja, ne eivät vaikuta minuun enään.

Ne ihmiset eivät pysäyttäneet minua. Myöskään sinun omasi eivät saa pysäyttää sinua.

- Miki