8/31/2014

+ #KUTSUMUA +


Tämä on varmaan jo aika monelle tuttu kampanja. #Kutsumua ilmiö on levinnyt somessa nopeasti. Tarkoituksena on saada ihmiset hyväksymään toisensa ja lopettaa se naurettava omaa itsetuntoa "muka kohottava" nimittely ja vähättely.

Kiusaamisen uhrina kaikki vastaavat kampanjat ovat lähellä sydäntä, joten tietysti osallistuin. Elämän aikana minua on haukuttu vaikka miksi. Jos olisin halunnut ne kaikki olisin joutunut pitelemään 5 sivua, hieman hankalaa. Mutta pidin sen simppelinä ja siistinä. Kyse ei kuitenkaan ole että tällä haettaisiin vielä huomiota ja sääliä. Pääasia että pointti tulee esille.

Tämä olisi ollut loistava otsikko ja tilaisuus kirjoittaa koulukiusaamisesta syvemmin. Mutta en vieläkään jotenkin välittäisi kirjoittaa siitä. Toisaalta teksti voisi olla avuksi ja tueksi niille jotka kamppailevat kiusaamista ja joukkoon sopimista vastaan tälläkin hetkellä. Mutta sitten toisaalta se tuntuu minusta huomion hakuisuudelta. En kuitenkaan koe olevani uhri enään, vaikka haavoista toipuminen viekin elämässäni vielä vuosia. Eniten se on näkynyt sosiaalisessa käyttäytymisessäni. En pyri miellyttämään ihmisiä, vaan kohtelen heitä kuten haluaisin itseäni kohdeltavan. Tämä aika usein aiheuttaa sen että olen innostunut sellaisistakin asioista jotka eivät minua oikeasti edes kiinnostaisi. Vertaus, jos olen itse todella innostunut, vaikka ihan pienestä asiasta, lannistun mikäli toinen osapuoli ei osoita minkäänlaista innostusta takaisin. Tämän takia pyrin piristämään ihmistä jonka kanssa keskustelen, myötä elämällä tämän tunteissa vaikka en olisi edes hyvällä tuulella. Pidän tätä huonona tapana, ja toivon että pääsen siitä eroon ja voin osoittaa rehellisen mielipiteeni loukkaamatta tai lannistamatta keskustelukumppaniani. Harjoittelen kokoajan ja olen uskon että vielä joskus olen horoskooppini mukaisesti sosiaalistentilanteiden mestari!

Siihen asti kelpaan juuri tälläisenä. Olen onnellinen, kiitollinen, ja vaikken osaisi sitä aina osoittaakkaan oikein. Välitän läheisistäni ja toivon heille aina kaikkea hyvää vaikken sitä sanoisikaan. En ole ilkeä enkä ajattelematon. Vain vieläkin sosiaalisesta kokematon.

Osallistu tähän ja osoita tukesi ja kehu samalla itseäsi.
Muista hyvät puolesi ja pidä niistä kiinni. Vain siten voit olla onnellinen.

8/28/2014

+ I Wanna Look Human +


Hello!


Tutustuin kuukausi sitten Amerikkalaiseen verkkokauppaan nimeltään LOOK HUMAN.
Löysin kaupan Tumblrista ja eksyin sivuille pyörimään tunneiksi. Naurua riitti. Kauppa on jotenkin
niin minua, että olin tosi onnellinen kun he halusivat tehdä yhteistyötä kanssani! Kaikki
nuo ihanat, oivaltavat ja röyhkeät paidat ja oheistuotteet ovat jotenkin sellaisia että
niihin ei voi olla rakastumatta. Kannatan todellakin edes vilkaisemaan kauppaa, koska
voin suositella sitä niin lämpimästi!

Sain valita muutaman tuotteen jotka esittelen teille. Tykkään itse tosi paljon miten nämä
review kuvat onnistuivat, joten toivon todella että tekin pidätte niistä! Nuo timantti-paidan
boyfriendit ovat minun boyfriendini Norin housut! Lihottivat niin ihanasti, että on kyllä
pakko etsiä ittelleni jostain tuollaiset super lökärit! Rakastuin.

Nyt niihin ihanuuksiin jotka sain!

__________________________________________________________________
English

I became familiar with an American web store a month ago, the store is called LOOK HUMAN.
I discovered the shop from Tumblr and got lost in their product collections for hours. The store
felt so much like it was reading my mind and my thoughts. All the prints and texts on their products
made me laugh so hard. I sure was so very glad when they were interested in to cooperating with
my blog. The prints are so daring and adorable that you just can NOT be not falling love with them.
I can warmly recommend this store to you, and wish you will give them a look!

I got to choose a few products that I would review for you guys. I am actually really pleased how these pictures turned out. My body and everything look so great, so I hope you like them as much as I do! The pants I was wearing with the diamond top are actually Noris. I wanted something over sized and they just worked out perfectly! Body looks so great, so I think I need to get boyfriends if they still sell them somewhere! Totally fell in love.

Okay, next up, the products!




PRICE$29.00
 SIZES | ONE SIZE
MATERIAL | Polyester mixed cotton
      PLUS+  | Design. So simple, yet so genius!
     MINUS-  | Too large for me. The wide sides show everything the front tries to cover.

"I love this top! Can't wait till that day it will fit me perfectly!"

__________________________________________________________________






PRICE | $44.00
 SIZES | S-2XL
MATERIAL 100% flex fleeced
      PLUS+  | The comfort! Safe front pocket and the most awesome design!
     MINUS-  | I love this all over, only that I wished the hoodie would've been a bit bigger. Still totally in love. New favorite clothing!

"Love, Love, Love! So comfortable, warm, cozy, safe, brilliant, awesome! I could carry on this list forever! It fattens me perfectly. The text is yet so bitchy, but the heart and the font make it so darn adorable. The daring and attitude of the hoodie is still not mean. It's just telling what we all are thinking sometimes, and that's okay!"

__________________________________________________________________





PRICE | $7.50 - 10$
MATERIAL  Gloss-white vinyl
      PLUS+  | The high quality!
     MINUS-  | Absolutely nothing! There could maybe be more?

"Look human's got the cutest stickers I have ever seen! The stickers are not cheap and bag quality but quite thick! I tested one of them on our rough painted walls and the sticker barely let go! I have to really consider where will I place these cutie marks! The thoughts on them would fit perfectly on some peoples foreheads on sometimes tough."

__________________________________________________________________



How you like Look Human?
Heard of it before?

Share your thoughts with me!
Thank you Look Human for these great gifts! Hope to work with you more in the future!
___________________________________

Mitäs tykkäsitte tästä kaupasta ja reviewsta?
Kommentteja kuvista ja  tuotteista?
Kertokaa ihmeessä.

Lots of Love,
Miki



8/24/2014

+ Shopping in Tallinn +


No niin, aika näyttää mitä tämä tuhluri prinsessa hamstrasikaan Tallinnasta!
Kuvia tehdessä alkoi ärsyttää niiden laatu. Kamerani on ihana, mutta jotenkin
pimeissä oloissa syntyy rakeista ja ankeaa materiaalia. Sitten tajusinkin että onhan tuossa
Nikon Juniorissakin RAW formaatti, joten tästä edes kuvaankin sillä! Parempi
kuvanlaatu täältä tullaan! Ja kun kuvanlaadusta puhutaan, sain siitä myös
mahtavia postausideoita joista kerronkin myöhemmin esimerkin merkeissä!

Mutta nyt ne ostokset!



________________________________________________________________

PULL & BEAR





Pull & Bear olisi kaikista kaupoista suosikkini jos se vain olisi isompi Tallinnassa. Valikoima verkkokauppaan nähden on niin säälittävän pieni että siellä melkein masentuu ennemmin kuin ilostuu. Mutta olin haaveillut tästä swetarista niin kauan että viimein sain sen ja peräti XS-koossa, joka on yleensä tuolla aina kaikista loppu! JES!

________________________________________________________________

RIVER ISLAND



Tuo toppi oli oikeastaan kuvauksia varten, mutta ajattelin nyt kuitenkin laittaa sen tähän, vaikkei itselleni tullutkaan.  Ja tuota poppareille tarkoitettua muovista pömpeliä en voinut vastustaa! Myös sitä käytin kuvauksissa. Se on tosi suloinen. RiverIsland on oikeastaan aika mielenkiintoinen kauppa siinä mielessä, että siellä on kyllä aika laidasta laitaan kaikkea. Vähän H&M tapaan tälläisiä randomeita pikkuesineitäkin!

________________________________________________________________

BERSHKA



Toivoin tämän reissun jälkeen enemmän kuin koskaan että Bershka olisi myös Suomessa. Nuo farkut istuvat päälleni ikäänkuin ne olisi ommeltu kiinni ihooni. Peppu näyttää upealta niissä! Harvinaista. Tosin kauneudella on hintansa kun vyötäröltä ne ovat liian pienet. Tarkoittaa että istuminen on niissä
melkoisen tuskallista. Mutta kauneus maksaa vaivan. 
pssst, ravintolassakin voi aina avata napin, jos tekee tiukkaa!

Takki on ihana ja sellaista olen syystakiksi etsinytkin. Sain sen tosi edukkaasti, joten palasin vielä ennen laivaan nousua ostamaan sen päivän harkinnan jälkeen.

Myös kengät olivat niin uniikit että olihan ne pakko saada. Kukka on tämänkin syksyn trendi, joten nämä sopivat kuvioon täydellisesti!

________________________________________________________________

STRADIVARIUS



Stradivariuksella on todella paljon kaikkea kivaa, ja alet olivat huipussaan juuri meidän matkamme ajankohtana. Oli tarkoitus ostaa vaatteita oikein urakalla sieltä, mutta kokojani ei ollut missään vaatteissa, lukuunottamatta tietysti tuota kukkapaitaa. Ihastuin sen pehmoiseen materiaaliin ja kuinka sympaattinen mutta asiallinen se onkaan. Tuli yksi uusista lemppareistani! 

Myös vanha batman-lompakkoni sai kenkää, kun löysin tuon perhosilla koristetun lompakon!


________________________________________________________________

WOMENS SECRET




Rakastan tätä kauppaa NIIIIN paljon. Sydämmessäni Women's Secret on vienyt Victorialta voiton! Kaikki nämä herkut, en saa niistä tarpeekseni. WS on todellakin alusvaatekeräilijän taivas! Olenkin kirjoittamassa tästä ihan vertailu-postauksen lähiaikoina, joten en avaa tuntemuksiani sen enempää, vain hehkutan kuinka ihasuttavia ostokseni ovatkaan!

 ________________________________________________________________

OMAASI DESIGN SHOP (Vanhakaupunki)



Omaasi on ihana virolaisten taiteilijoiden sekä muotoilijoiden töitä myyvä kaunis pikkupuoti Vanhassakaupungissa. Keramiikasta korvakoruihin tuotteita pullollaan oleva pikkuliike myy tälläisiä vanhoista kirjastonkirjoista tehtyjä muistikirjoja. Ihastuin enkä voinut vastustaa! Kaupassa on paljon kaikkea muutakin ihanaa, mutta hinnat eivät ole turisteille vaan aidoille keräilijöille. Saa nähdä montako kertaa ihastelen kyseisen putiikin maitokannuja ennen kuin raaskin ostaa sen 50€ maksavat maitopurkin mallisen kannun.. 

 ________________________________________________________________

SANRIO SHOP




En ole moniin vuosiin käynyt missään Sanrion tyyppisessä liikkeessä. Olin ennen kova tavaroiden hamstraaja vaatteiden sijaan, ja silloin kulutin puhki kaikki blippon ja Ippain tyyppiset otakuliikkeet, mutta nyt ei voinut vastustaa nostalgia-kiusausta. Ovat ne vain niin suloisia että en usko koskaan kyllä lopettavani niiden ihastelua. Tarrojen keräily on noussut uudeksi Secret Hobbykseni ja kun nään  jotain kokoelmaan sopivaa ostan sen! Sallin itselleni tämän Guilty Pleasuren.


 ________________________________________________________________




Siinäpä nämä!
Mitäs tuumitte?
GREAT or WASTE?
Löytyikö suosikkeja??

Till next time!

- Miki