4/21/2014

+ La Chérie pour la bataille +

Touch down, heippa kaikille!


La Chérie pour la bataille - Honey For Battle kuvastaa elämässäni uutta käännekohtaa. En ole tainnut koskaan kirjoittaa blogiini painostani tai sen historiasta sen enempää kuin että kyse ei ole sairaudesta, ja se siitä?

Inspiroidun hieman avautumaan koska bloggaajaystäväni Wilma on kokenut valtavan muodonmuutoksen toipuessaan anorexiasta. En ole koskaan voinut verrata itseäni sairaisiin ihmisiin siitä syystä että lähtökohdat eivät ole samat. Oma pieni kokoni on synnynnäinen, en tiedä mistä tai keneltä se on alunperin tullut. Äitini suku ei ole hoikimmasta päästä ja isääni en ole koskaan tavannutkaan tai edes nähnyt valokuvaa. 





Kokoni ei koskaan lapsena vaivannut minua ennen kuin lääkärit ja kouluterveydenhoitajat päättivät ottaa asian omaksi ongelmakseen ja samalla tehdä sen avulla minusta epävarman ja olostani epämukavan elää oman vartaloni vankina. En ole koskaan sairastellut tai ollut huonossa kunnossa. Olen aina ollut energinen ja sisimmältäni onnellinen. Kouluaikani oli tuskallista muutenkin, huonon koulumenestyksen, kymmenen asteen fyysisen sekä psyykkisen kiusaamisen ja lääkäreiden jatkuvan painostuksen takia. En saanut koskaan omaa rauhaa, tai tilaa miettiä itseäni tai omia tunteitani. Pakenin oikeaa maailmaa ja vietin paljon aikaa yksin. Painostani minua alettiin kiusata vasta siinä vaiheessa kun muille tytöille kasvoivat rinnat. Vielä tänäkään päivänä en kyllä povea omista. Eikä se haittaa, en ole ainoa maailman nainen joka on flat-chest, onneksi Noora on pepputyttöjä, ettei rintojen puuttuminen mitenkään kauneusihanteita pilaa.







Mitä vanhemmaksi tulin, ja kun painoni ei noussut perinteisen painokäyrän mukaisesti, sain lähetteen omasta tahdostani huolimatta Nuortenlinnaan jossa painoani tarkkailtiin viikkottain. Mitä enemmän painostani puhuttiin sitä enemmän inhosin vartaloani ja ahdistuin miksei se muuttunut ja kasvanut niinkuin sen piti. Ruokamääräni vähenivät ja energiani laski. Yhdeksännellä luokalla en jaksanut kiusaamista samalla tavalla kuin ennen, yksinkertaisesti romahdin ja masennuin. Olin yksinäinen ja tunsin oloni epäonnistuneeksi. Tuolloin seurustelin jo Nooran kanssa, mutta hän asui Äänekoskella monen sadan kilometrin päässä. Tapaaminen oli aina pitkään suunnitteltu eikä kestänyt kovin kauan, vain muutaman päivän, muutaman kerran vuodessa. Vain muutaman päivän. Aina kun Noora lähti takaisin kotiin sydämeni murtui ja tuntui kuin maailma olisi kaatunut päälleni. En pystynyt hengittämään ja itkin koko ajan monta päivää. Ikävä oli hirveä, sillä Noora oli ainoa joka oli lähelläni ja jonka kanssa sain olla oma itseni ja tunsin olevani tarpeellinen ja normaali.






Lääkärit pitivät tilannettani epätoivoisena kun täytin 18 vuotta eikä painoni ollut muuttunut 5 vuoteen. Lääkärini vaihtui joka kerta kun kävin punnituksissa ja tarkastuksissa. Muistan että pari eri lääkäriä sanoivat minulle seuraavasti; "Älä ikinä harrasta liikuntaa! Se on sinulle vaarallista, voit kuolla jos painosi putoaa liikarasituksesta. Salilla käynti ja ulkoilu on sinunlaisiltasi kielletty!" toinen sanoi "Syö mitä tahansa kunhan syöt! Syö vaikka karkkia ja limsaa. Ne ainakin lihottavat!"

Nyt kun vuosien jälkeen noita miettii niin voi v**** mitä roskaa! Kuitenkin tuo mitä toinen lääkäri sanoi liikunnasta puri minuun todella syvälle. 10 vuoteen en ole harrastanut liikuntaa ja ulosmeno on ylitsepääsemätön este. Samoihin aikoihin kun liikkumisen lopetin, puhkesi minulla myös migreeni, joka on vaikuttanut myös syömiseeni ajoittain. Pahin phobiani on myöskin ollut yksi suuri tekijä  koko elämäni ajan, joka on määrännyt tarkalleen mitä saan syödä ja kuinka paljon. 

 Tuo suurin pelkoni on oksentaminen. Viimeisin kerta oli kun oli jotakin 7-8 vuotias ja olin syönyt kokonaisen paketillisen verilettuja kerralla. Sen jälkeen en ole kyennyt syömään niin paljon kuin vatsa vetää. Nykyään pelko on harventunut, mutta vieläkin jos oloni tuntuu todella huonolta saatan mennä paniikki tilaan ja hyberventiloida. Huonon olon pelon ja myös tukehtumisen pelon vuoksi julkisella paikalla syöminen on todella vaikeaa silloin tällöin. Vähän seurasta ja mielentilasta riippuen. Oli vuosia jolloin en voinut syödä ulkona mitään, ravintolassa tai pikaruokalassa. Nykyään tilanne on onneksi toisin. Juomistyylini tosin on väärään kurkkuun nielemisen pelon takia vieläkin kyllä hyvin omalaatuinen.







Jo vuosia olen kamppaillut sisälläni painostani. Kaikkea olen kokeillut, ruokavalioni on monipuolinen johon ei todellakaan kuulu yhtään rasvatonta tuotetta. En turhia varo mitä suuhuni laitan ja kuinka paljon ja usein. Se ei kuitenkaan ole kokoani muuttanut kahta kiloa enempää.

Wilma oli koko anorexiasta toipumisensa ajan liikkunut ja käynyt salilla. Mietin ensin että miten hän voi tehdä niin, eihän se edes auta lihomista lainkaan. Mutta kyseessä oli vain oma pelkoni ja virheellinen tieto. Urheilu tuo mielihyvää ja kasvattaa ruokahalua. Pieni kokoni voi johtua myös siitä ettei kehossani ole lainkaan lihaksia. Hikoilin toissapäivänä vain kun katsoin Nooran punnerruksia. Lihakseton kroppani on heikko, veltto ja uupunut. Siihen on tultava loppu!

Otin yhteyttä moniin kuntosaleihin ja kerroin tilanteestani. Pyysin personal traineria joka voisi laatia minulle painoa nostattavan ohjelman. Kukaan ei vastannut minulle mitään. Äitini arveli heidän kuvitelleen viestini olleen pelkkää pilaa. Kiitos siitä, voi kun tämä olisikin pelkkä vitsi!







Olen päättänyt aloittaa vähän erilaisen sovitellun fitness-elämän! Olen toki kiireinen töissäni ja noin, mutta en ole ainoa ihminen tässä maassa, joka pyrkii kuntoon mutta tekee silti töitä! Pystyn siihen. Ystäväni ovat luvanneet auttaa minua. Salille meno tuntuu todella pelottavalta ja on kerättävä vähän kestokuntoa ennen kuin voin sinne mennä, mutta tiedän että se tulee olemaan sen arvoista! Kesäkuussa alan käymään salilla kotitreenien jälkeen ja sitten katsotaan vuoden lopussa mihin tämä likka on pystynyt!

Lupaan itselleni että mikäli elämäntapamuutokseni ei tuo toivottua tulosta tai anna edes vähää osviittaa siihen suuntaan että paino nousee, niin hyväksyn vartaloni ja itseni sellaisena kuin ne ovat. Enhän silloin voi muutakaan. Kunhan pysyn yhä terveenä ja tiedän itse antaneeni kaikkeni. Antaa lääkäreiden louskuttaa leukojaan, ei kuulu minulle jos heitä kokoni ahdistaa. Pääasia on että tulen itse onnelliseksi. Oli lopputulos mikä hyvänsä niin minun ei tarvitse stressata enään. Lupaan alkaa postailemaan kehitystäni tänne sitten kun salilla rupean käymään ja otan kunnon "Before"-Kuvan ennen kuin aloitan niin jouluna sitten katsotaan miten on käynyt. Kroppa joutuu koville, mutta eiköhän se kiitä jälkikäteen!


Toivottakaa minulle onnea!


P.S. [Tämän tekstin kirjoitus oli vaikeaa ja henkilökohtaista, joten jos sinulla on tarvetta laukoa sammakoita suustasi, kehotan sinua todellakin tekemään sen vaikka omalle peilikuvallesi tai kirjoita se paperille. Tänne ei tarvitse kirjoitella mitään törkeyksiä. ]


35 comments:

  1. Hieno asenne sinulla Miki! :) Kovasti tsemppiä elämäntapamuutokseesi, sinä kyllä pystyt siihen! ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Johanna! ♥ Toivotaan että kirjan julkkareissa jo näkyy jotakin muutosta! ;)

      Delete
  2. Voi että, kun melkeen tuli tippa linssiin tätä lukiessa! ;'( ♥ En olisi uskonut sinusta, että sinulle on käynyt tuollaista! Täytyy sanoa, että kosketti sillä olen suurin piirtein samassa tilanteessa mutta eri tavalla… Itse kärsin pienestä ylipainosta ja minua on kiusattu myös sen takia. Vanhempani sanovat minua joskus lihavaksi ja että minun pitää laihtua. Mutta tuntuu siltä, että sitä painoa ei vain tipu. Ja minua on nyt kiusattu kaksi vuotta putkeen ja näin…. (anteeksi, että puran vähän tunteitani tässä kommentissa, mutta en vain mahda sille mitään… ;( ) Mutta sinulla on todella hyvä asenne! ;3 Paljon tsemppiä sinulle! Me kaikki lukijasi uskomme siihen että pystyt siihen! ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Saa avautua, ei se mitään haittaa! ♥ Kehon muutos on raskas ja ei aina edes mahdollinen, mutta jos pystyt rakastamaan itseäsi sellaisena kuin olet kaikesta huolimatta ei muiden sana tunnu enää niin merkittävältä. Itseään etsiessä voi olla vaikeaa tarttua oikeanlaisiin kommentteihin kun on vielä kovin epävarma, mutta ennen pitkään oppii hyväksymään kaikki ruusut ja risut itsessään! Kiitos sinulle kovasti tukevasta kommentistasi, toivon että voin todella näyttää edes jotakin tuloksia vuoden lopussa, kovasti tulen ainakin yrittämään! ;) ♥

      Delete
    2. Voi, kiitos vastauksestasi! Sain paljon lisää itsevarmuutta ja uskoa itseeni! :3 Kiitos paljon! \(^•^)/ ♥

      Delete
  3. Tsemppiä elämäntapa muutokseesi!
    Itse olen monien mielesät todella pitkä. Ala-asteeella (taisin olla 3 luokalla) terkkari otti asian puheeksi ja hän alkoi miettiä olenko liian pitkä? Juu voi kuullostaa hassulta mutta niin hän alkoi ajatella. Jonkin ajan kuluttua sainkin lähetteen jorviin tutkittavaksi. Muutamien käyntien, röntkenin ynnä muun jälkeen lääkäri kuitenkin totesi ettei pituudessani ole mitään vikaa.
    Täytin juuri 14 ja olen 172cm pitkä enkä enään kasva. Mutta ongelmaksineni on tullut nyt myös paino. Minulle on nimittäin tullut hieman ylipainoa. Ajattelin että yritän nyt alkaa liikkumaan enemmän ja kehittämään kuntoani koska sekään ei ole parhaasta päästä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ahah, jotenkin liikuttavaa, on toki olemassa se joku disorder missä kasvaa vaarallisen pitkäksi ja siihen voi kuolla (katsoin joskus liviltä jonkun dokumentin), mutta ne ihmiset olivat 14 vuotiaina 2 metrisiä. Lääkärit tarttuvat aina outoihin ongelmiin! 172 cm on keskipituus! En tiedä minkä kokoinen olet kun puhut hiemasta ylipainosta, mutta kunhan olet terve ja pääset liikkumaan normaalisti niin ei sitä painoa kannata antaumuksella tuijotella, kehität turhaan itsellesi siitä ongelman. Jos urheilemaan päätät ryhtyä niin kannattaa ottaa se kunnon kannalta ei sillä että kropastasi tulee täydellinen, se on sitten lopussa vain kivaa plussaa! ;) ♥ Tsemppiä ja kiitos kommentistasi!

      Delete
    2. Kiitos ja niin kunnon kannalta sen ajattelinkin ottaa.

      Delete
  4. Hei! ♥

    Olet todella rohkea kun kirjoitat varmasti näistä kovin kipeistä asioista blogiisi. Olen itse ollut pienenä ylipainoinen, sairastanut anoreksian ja siitä sitten parantunut. Lääkärikäynnit ja jatkuva kyttääminen ovat siis minulle tuttuja. En anoreksian uusiutumisen pelossa ole uskaltanut liikkua tai syodä terveellisesti sillä pelkäsin sen laukaisevan samat vanhat tottumukset uudestaan, joten lihoin kovasti. Tyttären syntymän jälkeen olen taas saanut itseäni niskasta kiinni ja olen saanut pudotettua painoa jonkin verran vaikka tavoitteeseen on kuitenkin vielä paljon matkaa ja yritän saada itseni kuntoon ensi kesään mennessä.

    Kuten minunkin matkani tähän saakka, myös sinun matkastasi tulee varmasti pitkä ja kivinen, mutta älä missään nimessä lannistu! Liikkuminen auttaa löytämään varmasti uusia puolia itsestäsi ja palkitsee sekä mielesi että kehosi tavalla, jota ei alkuun voi uskoa. Kannattaa aloittaa varovasti, sillä uuden oppiminen vie aikansa joten teet viisaasti kun aloitat liikkumisen kotonasi. Itse nautin kuntosalin lisäksi pilateksesta ja hotjoogasta, joista on ollut apua mun heikolle selälle. En tiedä onko forever-kuntoklubia paikkakunnallasi, mutta itse käyn täällä tuollaisella klubilla, sillä se tarjoaa kuntosalin lisäksi ohjattuja liikuntatunteja. Jos pilates kiinnostaa niin edullisin vaihtoehto lienee etsiä youtubesta blogilates-käyttäjän videoita, jotka on tosi hyviä!

    Inspiroit minua kovasti! ♥ Muista että olet mahtava! ♥ Kiitos, että kirjoitit!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos sinulle ihanainen ihanasta kommentista! ♥ Tunsin että minun täytyi kirjoittaa siitä ennen pitkään, tahdon myös luoda paineita hieman etukäteen että varmasti jaksan kun olen tästä joka paikkaan laulanut. Vaikkea kropalle suurta muutosta tapahtuisikaan niin varmasti ruokahalu ja kunto kohenevat tappiin! Sitä toivotaan, muuten seuraava projektini on oikeasti kehittää liukuhihna katu kaupungille ettei tarvitse kävellä metriäkään :'D

      Olen kuullut Blogilatesista että videot ovat hyviä ja ajattelin että voisin hyvin alkaakin, Rebel Yell Wilma toimii personal trainerinani ja laatii hyvän ohjelman kanssani ettei pääse paikat vaan pahempaan kuntoon! Tsemppiä sinullekin kovasti! Lapsellais on onnea kun on noin viisas ja huomaavainen äiti! ♥ Suurkiitokset tsempistä, luenkin jatkossa aina tämän kommentin jos lannistaa!!

      ♥ Hyvää kevättä murunen!

      Delete
  5. Ooks siks laiha, koska et uskalla syödä kun pelkäät tukehtumista? Jos se on tosiaan päivittäinen ongelma, kantsii asial tosiaan tehä jtn. Tai ootko käynyt ruokaterapeutilla ja kokeillut syödä yhdessä suunnitellun ruokalistan mukaan? Ainakin jotkut mun tutuista on tosi laihoja ja luulee syövänsä hyvin, mutta todellisuudessa syö liian vähän. Jos yhtenä päivänä on vetänyt mkki mätön ja sipsei, seuraavana päivänä syönyt vaan pari kertaa päivässä normi ruokaa ei tietenkään lihoa. Saattaa kuulostaa täydeltä paskalta tai "oon kuullut jo miljoonakertaa" mut halusin silti laittaa :D

    Ja tosiaan varovaisesti aloiittaa, aloitin käymään 2krt viikossa 5km hölkkälenkin, kuukaden jälkeen polvet oli niin kipeät et oli pakko pitää pari viikkoa taukoa. Mut mä oonkin tällainen ihme polvivammainen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Noh minun kohdalleni tuosta neuvosta ei kyllä kieltämättä hyötyä ollut. Olen laiha koska synnyin sellaiseksi ja fobiat ovat vain tukeneet minua pysymään laihana. Eivät ole niin pahat kuin ovat ennen olleet mutta ahdistuksen kanssa ne saattavat vielä nykyäänkin voimistua hetkellisesti pahoiksi, mutta ei niiden kanssa enää ongelmaa ole. Lastenlinnassa kävin kyllä ruokaterapeutilla ja voin sanoa että tässä maassa sellaisella ei kyllä kannata käydä jos ei halua joutua vielä tavallisenkin terapeutin asiakkaaksi.

      Mutta aloitan kyllä varoen, viime kerrasta on niin pitkä aika!
      Kiitos kuitenkin kommentistasi ja neuvoista! Olen varovainen! ♥

      Delete
  6. Sinä olet uskomattoman vahva ihminen! Olet selvinnyt raskaista koettelemuksista. Taidat olla ihminen, joka putoaa aina jaloilleen. :) Muista, että olet arvokas juuri tuollaisena kuin nyt olet. Kyllähän se kuntoilu varmaan vahvistaa ja tuo mielihyvääkin. Varmaan se on aina hyvästä, vaikkei vaikuttaisikaan ulkoisiin seikkoihin mitenkään ratkaisevasti.

    Mulla on kans kaikenlaisia fobioita. Eilen piti tilata ambulanssi, kun luulin kuolevani sydänkohtaukseen. Kysymys olikin "vain" paniikkikohtauksesta. Mulla oli vielä syntymäpäivä eilen! :D No, ainakin tietää nyt, ettei mun sydämessä ole mitään vikaa, kun otettiin sydänfilmit ja kaikki.. Huh.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Suunnilleenkin niin, heikkous ei vain ole koskaan kuulunut luonteeseeni. Kun päätän saavuttaa jotain, noh, olen aika pitkälti saavuttanutkin. Tämä on ainoa joka on aina jäänyt puoli tiehen, mutta sen epäonnistumisen kelkan aion kääntää kyllä ympäri! Ainakin liikunta lisää ruokahalua entisestään joten en usko että siitä ainakaan mitään haittaa on! ♥

      Ahah! Voi ei, oletpa söötti! ♥ Kuulostaa kyllä ihan multa kun panikoidun pahoin voinnista joskus hyberventiloin ja kysyn olisiko ambulanssi miehillä jotain piikkiä mikä helpottaa :'D Omat fobiani ja kohtaukseni naurattaa aina jälkikäteen. Taidan olla hiiitusen liian voimakkaasti Drama Queen :') ♥

      Suurkiitokset ihanasta kommentistasi!! ♥♥♥

      Delete
  7. Paljon stemppiä!

    Musta ainakin oot todella kaunis just tuollaisena kuin nyt olet. Olet myös ihanan inspiroiva persoona ^^

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos paljon, murunen!! ♥ Ihanaa jos voisin tämän avulla inspiroida muita, joilla on tyyliltään sama ongelma. Ja tihii, tokihan olen kaunis, mutta olen aina ollut sitä mieltä että aina on varaa parantaa!~ ;D ♥

      Delete
  8. Voi että, ihan superisti tsemiä!! You can do it!!
    Ja musta oot ihan super ihana ja inspiroiva ♥

    ReplyDelete
  9. Mielestäni tekstisi oli tosi aito ja rohkea, olen tosi iloinen ja ylpeä että uskalsit purkaa ajatuksiasi, sillä teksti jää varmaan parhaimmistoosi ja koskettaa läheltä monia lukijoita (oli sitten painoa, ei painoa, kiusaamista tai muuta vaikeutta elämässään).

    Lääkäreillä on tosi hankalaa, sillä töitä riittää, potilaita paljon ja nuoria on tosi hankala käsitellä painoasioiden kanssa. En tiedä mikä uupuu, mutta ei kuulosta mitenkään epätavalliselle, että autettavaksi on kääntynyt lopulta vastaan. Ihmettelen miksei kukaan pysähtynyt vaikka kysymään mielialaa tarkemmin, helpompi olettaa että laiha nuori+tyttö+(kiusaus jos tiesivät)=ongelma. Nykymaailmassa on normaalimpaa olla ylipainoinen kuin laiha, se 1% väestöä joka sitä normaalisti on, näkyy kummajaisena. Nuorena oma läheisin ystäväni tuli myös kiusatuksi, anorektikoksi haukuttua, myös lukiossa liikuntatunnilla kakkua evääksi syövä langanlaiha tyttökaverini koki ahdistusta, en tiedä tuliko ensimmäinen epätavallisesta luonnollisesta laihuudesta, mutta varmaan siitäkin. Tiesithän että lastenlinna on myös syömishäiriösairaala, ennen nuorille, nykyään myös aikuisille (rakennuksia kai on normihoidoillekin)? En yhtään ihmettele, että kokemus on voinut olla traumatisoiva ja jättää pelkoja ruokaan tai liikuntaan. Nauratti ihan tuo kommenttisi ravitsemusterapeutista, mutta voin kokemuksesta sanoa, että sellaisia on myös tosi hyviä, ammattitaitoisia, empaattisia ja kuuntelevia.

    Pistäisin vain huonon kuntosalin palvelupuoleen vastaamattomuuden, onko ongelmaa jos käyt fyysisesti kysymässä? Saleilla käy paljon vakio-syömishäiriöisiä, muttei niihinkään puututa. Jos hehkut intoa ja hyvää mieltä, varmasti saat apua. Myös salilla käyminen ei ole se eka must, mieti mikä sinusta vaikuttaa hauskimmalta (tanssi, ryhmätunnit, kävely, uinti, vesijuoksu jne). Vesijuoksu voi olla vähän lällyn näköistä, mutta kivaa ja uimahalleilla on yleensä ihan siistit salit, ja samalla hinnalla voi tehdä kumpaakin vähän kunnon nostamiseen. Pilates on myös tosi hauskaa, ja parantaa ryhdistä liikkuvuuteen, syviin vatsalihaksiin ym, mutta ei vaadi liikaa "pomppimista". Ryhmäliikunta voi olla ensikertalaisille pelottavaa, mutta lopulta tosi hauskaa, "karkuun" kun ei pääse niin ei tartte itseäänkään ruoskia. :P Plus, oikeasti kellään ei ole aikaa toisia tihrustaa. Olen itse laiska etten jaksa nostaa arsettani mihinkään epämiellyttävään tai näe siinä kauheasti järkeä, ekat kerrat voi olla lajissa kuin lajissa so-so, mutta tee ekana siksi mikä sinusta on a) kivaa b) tervettä, eikä toisten syistä. Oot vahva ja rohkea, mielettömän kaunis tyyppi ja sydämmeni murtuu joka koulukiusaustarinasta, koska en vain ta-ju-a miten sun kaltaiselle tyypille niin voi osua. Kaikki uniikit, aidot ja taiteelliset tyypit joutuu yleensä vähän roughimmin elämään, niin se kai on. Onnee matkaan ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi miten TAJUTTOMAN ihanasti sanoit kaiken!! ♥ Liikutuin ihan totaalisesti, miten kauniisti kirjoitit~ Kiitos hirmuisesti, puhut täyttä asiaa. Poikkeukset vahvistavat säännöt, mutta en riskeeraa mielenrauhaani kokeilemalla enää yhtään enempää. En mene lääkäriinkään ellei ole pakottava tarve. Menin kerran korvatulehduksen takia ja päädyin vaa'alle ilman lääkettä. Menin yksityiselle seuraavana päivänä saadakseni saikun ja lääkkeet. Julkinen, you gotta love them!

      Mutta kiitos vielä suuresti! Olet ihana ihminen ja olen onnekas että olet lukijani! ♥

      Delete
    2. Propsit rohkeasta ja avoimesta tekstistä! <3 Mielestäni on hienoa, että uskalsit avautua tästä aiheesta blogissasi. Ei muuta kuin tsemppiä, pääasia että itse voit hyvin ja pysyt terveenä!

      Delete
  10. Oli tosi mielenkiintonen postaus! Oon seuraillu blogias vähän aikaa ja miettinyt, kuinka suloiselta ja pienikokoiselta aina näytätkään! Olin myös pitkään miettinyt, että mistä tää sun pienikokoisuus johtuu, ja tää avasi todella hyvin sitä!

    Itse oon kanssa koko elämäni ollut hoikka, pienenä jopa alipainonen ja mullekkin usein huomauteltiin muun muassa "ooksä jotenki alipainonen? syö enemmän" ja terveydenhoitajan käynneillä mulle aina sanottiin "älä sitte anna sun painon yhtään tippua, kai sä syöt tarpeeksi koska liikutkin noin paljon" kun harrastin voimistelua. Olin myös muita aina pidempi ja olin myös koulukiusattu sekä yksin jätetty. Erikoinen tyyli Jrockin myötä ei tuonut mitään helpotusta näihin asioihin, mutta lopulta kiusaaminen loppui. Kun mun yläaste oli lopuillaan ja tyyli ja vartalo oli muuttunu ajan kanssa naisellisemmaksi sekä ihmiset avoimemmiksi, multa usein tultiin kysymään "miten pysyt noin laihana vaikka syöt niin paljon kaikkee hyvää koko ajan??" vastasin: "en tiedä". Enkä koskaan saanutkaan tietää.

    Aloin arvostamaan todella paljon ulkonäköäni ajan kanssa, kun ymmärsin kuinka hyvä asia mun hoikkuus ja pituus (175,5cm jämähtänyt) olikaan. Ymmärsin jo jrock aikoina, että ihmisten erilaisuus on rikkaus. Seurustelun myötä asiat sai vaan vahvistusta, ja lopulta lukion alussa mulle usein tultiin sanomaan "Belinda...ootsä malli?" "Hae malliks, pääset varmasti" "Sä oot täydellisen pitunen" ja kaikkia muita todella itsetuntoa nostattavia kommentteja. Lopulta mun jatkuva hoikkuus ja pituus johtivat siihen, että mä todellakin pääsin mallitoimiston listoille ja tähän astinen elämä oli muodostanut mulle täyden itsevarmuuden ja arvostuksen.

    Ihmiset on erilaisia, eikä aina hoikkuus, pituus, paksuus tai mikään muukaan ole huono asia. Mä toivoisin, että sä ja monet muut ottais kokonsa rikkautena ja arvostais niitä piirteitä mitä itsellään on. Tietenki terveellinen elämä ja säännöllinen liikunta on hyvästä, ja kannustankin siihen kovasti. Itsekkin oon alkanu nyt lukioaikana kuntoilemaan ja oon huomannu kuinka luun ja nahan tilalle on tullu lihasta. Alota pienestä ja etene hitaasti, oon varma että pääset tavoitteesi vaikka upea olet jo nyt! Itselläni ei oo koskaan tosin ollu ongelmia syömisessä, mutta oon varma, että aina kun löydät jotain todella hyvää ruokaa niin et pysty pitämään näppejäs erosta siitä!

    Tsemppiä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos että jaoit oman tarinasi, laihuutta ihaillaan ja samalla kadehditaan. Jotkut jakelevat kommentteja joiden kuvittelevat olevan hoikille ihmisille kehu. Huvittavaa on etten kyllä itse kysyisi joltain lihapullan muotoiselta naiselta että tasoitetaanko sillä asfaltti tiet kun se on niin painava! Jokainen saa olla mitä on, kunhan kaikki pitävät terveyden mielessään! Ruoka on ihanaa enkä koskaan luopuisi siitä, nyt on jo viikon kotitreenejä takana on kyllä joka kerta pitänyt heti saada ruokaa, joten tästä kyllä tulee hyvä juttu!! Kiitos tsemppauksesta ja ehkäpä joku päivä vielä kuvaan sinua! ;) ♥

      Delete
  11. Ihanaa nähdä kerrankin näin päin että joku pyrkii nostamaan painoa x3 Yleensä kun ihmiset vaan haluavat laihduttaa :DD Toivon todellakin että onnistut ja potkit samalla nykyihanteita persauksille!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jonkun piti olla ensimmäinen! :D
      Nykyihanteet hiiteen, keskityn omiin ihanteisiini! Kiitos onnentoivotuksista! ♥

      Delete
  12. Kiitos rohkeasta ja henkilökohtaisesta postauksesta. Olet todella kaunis ja uniikki ihminen, ja on aina surullista kuulla miten maailma pompottaa mukavaa ihmistä. On silti ilo kuulla kuinka positiivisesti käsittelet asiaa, ja kuinka sinulla on lähellä niin rakkaita ihmisiä<3
    Postaus nosti omat muistoni mieleen. Olen myös ollut aina hoikka, laiha jopa. Olin myös järkyttävän ujo, ja huomasin pian painoni herättävän paljon keskustelua minusta, joten koetin välttää asiaa kaikin keinoin. Kun sitten vielä aloin kasvaa pituutta alkoivat kommentit siitä kuinka minun pitäisi olla malli. Ei siksi, että minua olisi muuten kauniiksi kehuttu. Vain ihan puhtaaksi siksi, että olin laiha ja pitkä. Yläasteella allergiani olivat pahimmillaan ja muutenkin jo näppylöistä punainen naamani oli turvonnut ja hehkuva. Koin ettei minulla ollut lupaa valittaa tai tuoda esille ulkonäköäni. Välttelin meikkejä, naiselliasia vaatteita, välttelin jopa urheilua ettei kukaan keksisi sanoa että olisin laihdutuskuurilla. Ainoa kehu jota kuulin oli: Oletpa sinä laiha! tai Oletpa sinä pitkä! Itse en kokenut niitä ihailtavina asioina, ja jätinkin naiseuteni hyväksymisen tulevaisuuteen.
    Nyt voin sanoa että kaikki on hyvin (vaikka liikunta on vieläkin pelottava ja uusia asia ; D) olen antanut itselleni luvan olla se ihana nainen, joka haluan olla. Joskus silti kaihoisasti mietin, menetinkö teini iän tyyli myrskyt täysin? Ja olisiko niiden kokeminen saanut mitä aikaan? No parempi myöhään kuin ei milloinkaan, Maailma on kaunis, ja niin minäkin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei koskaan saa peitellä itseään sen takia että elää pelossa mitä muut ajattelevat. Sinun kuten kaikkien ihmisten tulisi arvostaa itseään. Minullakin oli kausi jolloin jätin seiskaluokan jälkeen meikit ja mekot taakseni kun aloin pukeutua poikien vaatteisiin ja leikkasin 60cm pituiset hiukseni 10cm pituisiksi. Omassa tilanteessani uskoisin kyseessä olleen enemmänkin seksuaali-identiteetin etsiminen, mutta hyvin ne kuteet kätkivät alleen todellisen kokoni. Vaikka kiusaaminen oli rankkaa ja en enää koskaan palaisi teiniksi, olen kyllä silti onnellinen että niin tapahtui vaikken kunnolla ole vielä päässyt yli niistä muistoista. Kaikki se teki minusta minut. Olet varmasti jo lähempänä löytämässä itsesi kuin koskaan ennen, älä luovuta, tulet varmasti pitämään itsestäsi vielä enemmän kun löydät oman juttusi ja antaudut sille!

      Kiitos ihanasta kommentistasi! ♥ Onnea!

      Delete
  13. Noi asiat kuulostaa ikävän tutuilta! Multa pituutta löytyy nyt 19 vuotiaana pikkusen päälle 150cm ja mun kokoa vahdittiin aina johonkin 16 vuotiaaseen asti. Lapsena mulle oli jopa yritetty tyrkyttää kasvuhormooneja jotta musta tulis ''normaali''. Koulussa mua on aina nimitelty kaikilla mahdollisilla nimillä, esim. kääpiö jne.. ja vielä edelleenkin tää jatkuu minne ikinä meenkin.
    Myös paniikkihäiriö ja oksentamisfobia (ja julkisilla paikoilla syömisen vaikeus) on arkipäivää!
    Mut tsemppiä sulle tosi paljon, oot rohkea ja kaunis ihminen! :) ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihmeellistä, ei lyhyydessä ole mitään vikaa! Ehkä auton ajamisen kannalta, mutta elämässä on kyllä tärkeämpiäkin asioita. Lapsiin keskitetään kauheasti koko rasismia. Väitetään että lasten kasvu ja kauneusihanteet tulevat mediasta, kun todellisuudessa terveydenhuolto on turmellut pohjan jo pahasti pakottamalla lapset ns.normaaliin kokoon. Että ne osaavatkin suututtaa---!

      Mutta kiva huomata etten ole ainoa oksennuskammoinen outolintu! :D Kiitos siitä!! ♥

      Delete
  14. Pakko myöntää, että luin vasta äsken kunnolla tämän postauksen - olen pitänyt sinua aina niin elämäniloisena ja ihanana ihmisenä ilman mitään painoon liittyviä seikkoja että en ollut varma haluanko tietää perimmäisiä syitäsi matalaan painoosi. Koska olen luvannut kanssasi ruveta treenailemaan (JA ENNENKAIKKEA SYÖMÄÄN) niin pakkohan se oli, ja onneksi luin.

    Olet todella rohkea kun kirjoitit näin avoimesti suhteestasi syömiseen ja ruokaan. Ensinnäkin, minusta "fobiasi" ovat enemmänkin urautuneita ajatusmalleja, joita rohkeasti rikkomalla tulet huomaamaan kuinka vapauttavaa syöminenKIN voi olla, usko pois, tiedän hyvin mistä puhun :D Ruokamääristä - aloita lisääminen jo nyt. Kehosi on kuitenkin niin alipainoinen, että ennen kuin se alkaa muodostaa lihasta, sen tarvitsee ensin täyttää kaikki energiavarastot ja korjata kudokset ja sisäelimet - noin suuri alipaino ei ole normaali tila ihmiskropalle, kuten hyvin tiedät :) <3 uskalla uskaltaa, ja huomaat hetkessä kuinka ulkoinen olemuksesi ei juurikaan muutu, mutta voimat kasvavat ja jaksat vaikka mitä!

    Tsemppiä , ja lets get this going! :) Olet yksi ihanimmista pikku voimapesistä mitä tiedän ja olen varma, että tällä kertaa pystyt tähän!!

    ReplyDelete
  15. Tosi hyvä postaus!! :) Hulluja lääkäreitä oot kyllä kohdannut :( ei noilla oo ollu ammatitaitoa ollenkaan...

    ReplyDelete
  16. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete

Please leave a comment ! ♥
Blogin ylläpitäjä poistaa asiattomaksi katsomansa kommentit välittömästi.