8/30/2013

+!★Fashion Is Active★!+

 Eilen siis starttasi Helsinki Fashion Weekend Cosmon bailuilla ja muotinäytöksillä. Ihana lukijani Salla, jonka kanssa ollaan juteltu ja löydetty yhteisiä piirteitä toisistamme, kutsui minut seurakseen tapahtumaan. Salla oli voittanut kilpailussa kaksi lippua, joten mentiin kutsuvieraina sisään. Ovet aukes 18:30 ja oltiinkin ihan ekojen joukossa sisällä. 
 CAP+Necklace/H&M - DRESS/Weekday Fade to W - SHOES/Maxistar 
 Siinä vähän tapahtuman yhteistyökumppaneita. Samsungilla oli ainakin hyvät mainostukset päällä kun tapahtumassa sai kuvan itsestään "Cosmon kanteen". Tyyppi siinä sitten näytti miten ohjelma toimi ja loihti nenän edessä tuon hutaistun kansikuvan meistä. En nyt mitenkään mindblow ollut, mutta kyllähän se oli aika siistiä. Kun en ole koskaan oikeastaan kunnolla nähnyt nuita käytössä!
Salla ja minä! Huomaako joku mitä tein sille ruskealle peruukille? 
 Meidän mielestä tapahtuma oli järkätty melko huonosti. Musiikki oli niin kovalla ettei edes täysillä korvaan huutamalla kuullut mitä toinen sanoi. Seurustelu oli siis mahdotonta. Aktiviteettejä ei juuri ollut ennen ja muotinäytösten välissä. Odottelu oli pitkäveteistä kun ei tuntenut ketään esiintyjiä. Ja voin lyödä sukkani vetoa ettei niitä tiennyt kyllä kukaan muukaan. Ilmaistarjoilussa oli Magnumin jäätelöitä ja sodastreamerin maistijaisia. Istumapaikkoja oli vain parin sohvan verran. Ajatellen miten lähes kaikki naiset olivat korkokengissään. Toki siellä mallitoimiston loosissa oli penkkejä, mutta ei sinne saanut kuka tahansa mennä.
 Oli siel sit semmonen pidempi baaritiski mistä sai sit jotain tälläst pientä, mutta ei mitään ihmeellistä ruokapuolella!
 Stage! Eka tuntematon muusikko nousemassa lavalle! Yes!
 Salla on niin söpö et voisin syödä sen!
 Saa kertoo ketä nää on! Axl Smith sen tiedän! Ja toi muija on kai Idols tuomari? Emmä tiedä. En seuraa mitää soittolistoja ni nää on kaikki iha erakoita mulle.
 Cosmon tähtibloggaajat.
Sitten show puolen fiilistelykuvia. Kaikki oli niin kuolettavan tylsi ja huonoja kuvia että kikkailin niistä vähän kiinnostavampia! 5 minuuttia showta ja eka malli maassa.
 Eka näytös oli tosi tylsä. En tykänny ku parista mallista. Kaikki käveli jotenki tosi jäykkänä ja vaivautuneesti? Mutta tää gepardi tyyli teki vaikutuksen!
 Ja sit taas joku tuntematon biisi soimaan.
 Bongasin Sharonin ennen tokaa näytöstä!
★Tää oli niiiin ihana!★
Ei nyt kokonaisuudessaan mikään hiuksia nostattava seikkailu, mutta ihan fine. Sallan kanssa oli tosi ihanaa, kun nähtiin ekaa kertaa. Tuntu ku oltas tavattua ennenkin. Alkukankeus ei edes ollut puistattava! Saatiin goodie bagit kun lähdettiin ja tässäpä sen sisältöä sekä muuta mukavaa jota ilmaiseksi vohkin paikalta! Toivottavasti kuvat olivat silmää miellyttäviä! Kamera osoittautui olemaan yhteistyöhaluton näytöksissä.
Nyt petiin, huomenna kuvauskeikka!
TYPE YA LATER!

8/29/2013

+♀✪My Wardrobe✪♀+


Hi!

Wau, 300 lukijan raha on tosi lähellä! Siistiä, kiitoksia kaikille! Kun 300 tulee täyteen täytyy keksiä jotakin speciaalia kiitokseksi. Nyt ajattelin kuitenkin, kun eilen sain hienosti järkkäiltyä vihdoinkin, esitellä simppelisti vain vaatekaappini! Ei ole iso postaus, mutta toivottavasti edes herkullinen!

Cool, there's already almost 300 of you following me there! Thanks a lot! When the 300 line will be grossed I am gonna do something extra special as a thanks. Now anyway I thought that, once I finally got organized my wardrobe, that I would show it to you! It's not much but home it's at least a bit delicious!
Meidän kämppä on opiskelija-asunto joten sisustuksen kanssa ei ole paljon vaihtoehtoja. Kaapitkin makkarissa jouduttiin jakamaan keskenämme. Olisin itse tarvinnut molemmat. Noh joskus toiste sitten. Onneksi olen keksinyt tilaihmeitä pieneen makuuhuoneeseen!
Tämän henkari/säilytys hässäkän löysin Seppälästä kesän alussa. Se on loistava lokeroineen kaikille pikku jutuille, vyöt, korut ja sukat. Lokerot saisivat kyllä olla vähän isommat, mutta onneksi asusteeni eivät vie paljon tilaa!
 Never too much! I want more!
 Ylpeä kokoelmani! En yksinkertaisesti pysty vastustamaan näitä pieniä näkymättömiä pitsisiä vaatekappaleita. Keräilen näitä kuin pokemoneja ala-asteella. Rakastan niitä! En välitä vaikka kaikki eivät olisi edes mukavia päällä. En voi liikkua ilman suloisia alushousuja! Ei väliä vaikkei kukaan näe niitä!

There are no words to describe how proud and happy this view makes me! I just simply can't resist these little pieces of fashion. I collect these like pokemon cards, I just simply adore them. I don't care of panties comfort only matter the fabric, color and design! I careless if no-one else can see them, the only thing that matters is that I know I am wearing these all day long.
Katsokaa nyt miten ihania ne ovatkaan! Silmä lepää~ Alushousujen suunnittelijat, etenkin Accessorizella ovat väärinymmärrettyjä neroja. Näistä taideteoksista kelpaisi pitää vaikka näyttely! Jos osaisin ommella mulla olisi jo oma alusvaate mallisto!

Just look at them! If I knew how to sew I would already have my own underwear collection, I'm sure of it!
Kengät ovat esillä heti kun tullaan ovesta sisään eteiseen. Ei niillä oikein muutakaan paikkaa ole.
Shoes located by the front door!
Very short, sorry about that! 
Today gonna head to a fashion show!